perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulupaniikki helpottaa


Joulunaluspaniikki alkaa helpottaa. Yksi syy siihen lienee tänään alkanut joululoma töistä. Olen tänään jopa leiponut pari joulukakkua, ja vähän synttärikakkujakin. Pieni potilas sohvalla kyllä vaatii osansa. Muutaman paketinkin sain kuvattua, ai niin, uudella kameralla. Kyllästyin vanhaan rohjoon ja ostin uuden. Mukavan pieni se on ainakin ja enemmän pikseleitä :)




Kävimme eilen asiakkaiden kanssa Mäntsälässä Saaren Joulumaassa. Ihana paikka, josta tarttui mukaan kivasti joulufiilistä. Joulukirkon, kotieläinten ja kodan lisäksi siellä oli myynnissä käsitöitä ja joulukukkia. Ostin yhdeltä käsityöläiseltä ylläolevan tähden.



Pyry on taiteillut päiväkodissa. Onneksi siellä, koska minusta ei tähän olisi. Sitä en tiedä, miksi nuo seinätontut ovat niin tuiman näköisiä.

1 kommentti:

Jätä terveiset :)