tiistai 6. joulukuuta 2011

Jouluista

Uudet jouluiset verhot koristavat Jattalan keittiötä. Jouluvalot ripustettiin sattuneesta syystä tuonne katon rajaan ;) 


Hyvää itsenäisyyspäivää!



perjantai 18. marraskuuta 2011

Vuodenajat vierahtää, aika juoksee...

Talvi kolkuttelee ovella, tänä viikonloppuna odotellaan ensimmäisiä lumisateita. Ulkona vellova pimeys todellakin tarvitsee jotain lääkettä, pienen pihakuusen valot ei yksistään riitä... Jospa se tästä vielä iloksi muuttuu :)

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kevät

Kevät on vihdoinkin tullut. Sen kunniaksi blogin uusi, keväinen ulkoasu!

Meillä on lunta vielä reilusti pihalla, joten haravan varteen ei vielä päästä. Edellisten vuosien tapaan kevät on ollut todella kiireistä ja blogin päivittäminen on jäänyt. Tähänkään postaukseen ei ole kuvia tulossa, mutta pikapuoliin pyrin napsimaan kuvia niin lumen alta heränneestä pihasta kuin uudesta, keittiöstä ja kylppäristä!

Nyt jännittämään vielä vaaleja!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Remppavaiheita kollaasissa


Olin työpaikkani Picasa-kurssilla ja nyt olen jäänyt koukkuun siihen :) Kollaasit on kivoja!

Klikkaa kuvaa isommaksi.
Posted by Picasa

torstai 20. tammikuuta 2011

Lunta

Sitä on ihan riittävästi. Pari viikkoa sitten oli plussaa pari päivää ja sitten pakastui. Talon katolle ilmestyi tällainen "roikko". Toiselta puolen taloa lumet on jo tulleet alas, mutta tällä toisella puolella se on ollut aina vähän hitaampaa. Sunnuntai-illan ratoksi tökimme tuota "roikkoa" laudalla sisältä käsin.


sunnuntai 9. tammikuuta 2011

2011



Näkymä kodinhoito/pukuhuoneyhdistelmästä kylppärin puolelle.



Alakerta valmistuu. Tässä kuvia vielä viime vuoden puolelta, lattia on valettu ja seiniä on jo laatoitettu. Tällä hetkellä ollaan jo pidemmällä, tulevan viikon lopulla on lupailtu jo suihkuun pääsyä!

Sauna. Pieni sellainen mutta puukiukaalla.

Nämä laatat tulevat sen puukiukaan viereen.

Nyt on jo laattaa pinnassa.


Mustan laatoituksen keskelle tulee lavuaari laatikostolla.

Huonekorkeus on vaivaiset 2 metriä ja rapiat päälle. Siksi paneelikatto vaihtui rapattuun, valkoiseksi maalattuun.



Hukkapaloja. Ehkä mosaiikkitöiden aineksia?

Tämä kaunis tiiliseinä jää ilahduttamaan meitä rouheudellaan kodinhoito/pukuhuoneeseen.

Raksaviestintää.

Lattialaattoja.