sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ei sentään hukkareissu

Käväisin eilen Hesassa. Vakaana aikomuksena oli mennä Unelma-kirjakerhon järjestämälle huovutuskurssille, mutta kuinkas sitten kävikään. Ystävämme VR järjesti asiat osaltani niin, että junani oli 20 min myöhässä perillä. Siinä sitten ryhdyin soittamaan olettamaani kurssipaikkaan, että olen tulossa mutta myöhässä. Sieltä ystävällinen naisääni kertoi, että kurssia ei pidetä heillä vaan ihan toisessa paikassa, jonka osoitetta hän ei tiennyt. Minä siinä sitten puntaroin tilannetta keskellä rautatieaseman. Katsoin kelloa ja totesin sen olevan reilusti yli kurssin alkamisajankohdan ja viittasin lopulta kintaalla koko hommalle. Kun kerran näin loistavasti oli tiedotus hoidettu. Onneksi en ollut maksanut kurssia etukäteen.

Niinpä lähdin talsimaan tihkusateiseen Helsinkiin eväät käsilaukussani etsimään käsityöliikkeitä. Sillä asiallahan oltiin, joten miksen samantien käyttäisi tilaisuutta hyväkseni. Kluuvin lähistöllä on oikein unelmakauppojeni keskittymä: Eurokangas, Sinooperi ja Indiska. Jälkimmäinen ei liity käsitöihin millään tavalla, mutta siellä on vaan niin kertakaikkisen ihanaa tavaraa, että siellä on pakko käydä ihan vaan huokailemassa ja ihailemassa.



Ostin Eurokankaasta kankaita jouluisia ompeluksia varten. Inspiraatiota hain kotona jo olevasta Tilda joulukirjasta, ja sainkin jo aloitettua pienten joulumuistamisten teon. Niistä kuvia tuonnempana, ehkä vasta joulun jälkeen :)

1 kommentti:

  1. Olipas harmi! Mistä johtuneekaan, ettei viitsitä nykyään ilmoittaa poikkeuksista, niinkuin se työväenopiston juttukin. Mut ihanaa että pääsit kuiteski shoppailemaan ja näyttivät mukavan jouluisilta noi sun kankaat.

    VastaaPoista

Jätä terveiset :)